Vaikka aitoterveys.fi onkin monipuolinen terveyteen liittyviä teemoja käsittelevä blogi, saatat haluta syventää teemoihin liittyviä tietojasi entisestään. Halusimme helpottaa tiedonetsintääsi ja kokosimme tälle sivulle hyvän tietopaketin terveysaiheisiin teemoihin liittyvistä lisäresursseista. Esittelemme seuraavaksi kolme hyvää lähdettä – thl.fi, terveysblogit ja Hyvä terveys -lehti – ja toivomme, että ne auttavat sinua löytämään tarvitsemasi terveyteen liittyvät tiedot ja inspiroivat huolehtimaan terveydestäsi joka ikisenä päivänä!

Thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kattava verkkosivusto löytyy osoitteesta thl.fi. Tälle sivustolle on koottu ajankohtaista tietoa esimerkiksi koronaviruksesta. Löydät tietoa viruksen aiheuttamista oireista, rokotuksista, matkustamisesta koronavirusepidemian aikana sekä erilaisia tilanteeseen liittyviä ohjeita. Pystyt seuraamaan sivuston avulla myös Suomen koronavirusepidemiatilannetta. Tällä hetkellä sivuston ajankohtaisia aiheita ovat esimerkiksi Suomessa todetut omikron-tartuntatapaukset, tehohoidon kansallisen koordinaation saama vuoden vaikuttavuusteko -palkinto sekä THL:n verkossa järjestämä kolmansia koronarokoteannoksia koskeva tilaisuus.

Terveysblogit

Suomesta löytyy monia suosittuja terveysblogeja. Löydät niitä osoitteen blogit.fi/terveysblogit kautta. Tällä hetkellä suosittuja terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä blogeja ovat esimerkiksi Mirvaannamaria, Henriikka Johanna, Tahmeat Jalat, Pientä vaille, Näyttää oikein hyvältä, Matka pullukasta pieneksi, My project is me, Kutsu vapauteen ja Yellow Mood. Aihepiirin ympärille on syntynyt myös uusia blogeja, kuten Seksuaalineuvoja Minttu, Kierron verran toivoa, Reunalla pelottaa, Fiiliksellä fyssariksi, Murtuneen Mielen Muistelmat, Anni Metsola, MakeeMirmeli ja omaishoitajan päiväkirja.

Moni blogisti ylläpitää myös suosittuja somekanavia, esimerkiksi Instagramissa, ja tällaiset kanavat ovat helppo tapa napata nopeasti uusia vinkkejä ja inspiraatiota. Blogien ja somen osalta on toki aina hyvä huomioida, että terveysaiheisten blogien kirjoittajat eivät ole välttämättä alan asiantuntijoita tai ammattilaisia. Sisältöön kannattaakin suhtautua pienellä varauksella eikä kaikenlaisia blogien kenties suosittelemia yksisarvishoitoja kannata rynnätä varauksetta kokeilemaan.

Hyvä terveys -lehti

Hyvä terveys -lehti on terveyteen liittyvän tiedon lähettiläs. Lehdellä on myös monipuoliset nettisivut, jotka löytyvät osoitteesta hyvaterveys.fi. Lehti käsittelee muun muassa terveyteen, mieleen, ruokaan, laihdutukseen, liikuntaan, kauneuteen ja perheeseen liittyviä teemoja. Juuri nyt ajankohtainen teema on pimeyden apeaksi painavan mielen kohottaminen kotijumpan avulla. Parhaimmillaan kotijumppa tehoaa artikkelin mukaan kuin lääke. Kotijumppa on myös oivallinen tapa pitää omasta kunnosta huolta, joten tähän Hyvä terveys -artikkeliin kannattaa ehdottomasti tutustua!

Hyvä terveys -lehti käsittelee monipuolisia aiheita, joiden joukosta on helppo poimia omaa elämää koskettavimmat aiheet ja vinkit. Joillekin lukijoille vaihdevuodet ovat saattaneet tuoda mukanaan ikävän vaivan – naamakarvat. Onneksi myös tätä aihetta käsitellään Hyvä terveys -artikkelissa, joka antaa vinkkejä niistä eroon pääsemiseksi. Naamakarvat saattavat tuntua pieneltä murheelta, mutta vaihdevuosien kurjimuksessa pienestäkin vaivasta voi syntyä ylitsepääsemättömältä tuntuva vuori. Juuri tästä syystä kannattaa inspiroitua aihetta käsittelevän artikkelin tarjoamista vinkeistä ja pyrkiä eroon häiritsevistä naamakarvoista!